Asianosaisia voi hallintolainkäyttöasiassa olla yksi tai useita asian laadusta riippuen. Hallintolainkäytössä ei kuitenkaan tavallisesti ole vastaavaa kaksiasianosaissuhdetta kuin riita-asioissa, sillä päätöksen tehnyttä viranomaista ei pidetä oikeudenkäynnissä asianosaisena. Valituksen kohteena olevassa asiassa ei ole kyse alkuperäisen hallintopäätöksen tehneen viranomaisen oikeudesta, edusta tai velvollisuudesta. Päätöksen tehneen viranomaisen asema oikeudenkäynnissä rinnastuu kuitenkin monessa suhteessa asianosaisen asemaan. Tämä ilmenee esimerkiksi osapuolten kuulemista ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista hallintolainkäyttölain säännöksistä.
Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohdistuvien yleisten vaatimusten lisäksi eräillä hallinnollisen päätöksenteon aloilla tulevat oikeudenkäynnissä noudatettavaksi myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan sisältämät erityiset menettelyvaatimukset. Tällaisia ovat päätökset, joilla puututaan henkilökohtaiseen vapauteen, kuten henkilön tahdosta riippumatonta hoitoa tai ulkomaalaisen säilöönottoa koskevat asiat. Nämä 5 artiklan mukaiset erityisvaatimukset edellyttävät muun muassa hallinnollisen vapauden rajoituksen perustelua, laillisuuden arviointia ja itsekriminointisuojan noudattamista.
Päätöksen purkua voidaan hakea korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Päätös voidaan purkaa menettelyvirheen, muun ilmeisen virheen tai erehdyksen taikka uuden selvityksen perusteella. Purkuperusteet ovat kanteluperusteita laaja-alaisemmat, mutta purkukynnys on korkeampi, sillä päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Purkua on haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun päätös sai lainvoiman. Samassa ajassa on suoritettava purku ilman hakemusta tai esitystä. Erityisen painavista syistä voidaan päätös purkaa määräajan jälkeenkin. Purkua ei saa hakea, jos päätöksestä voidaan samalla perusteella tehdä perustevalitus tai kantelu. Purku on siten toissijainen keino kanteluun nähden. Purku voidaan kuitenkin tehdä menettelyvirheen perusteella, jos kantelun määräaika on jo päättynyt.
Oikaisuvaatimuksen tekeminen taikka moite- tai velvoituskanteen nostaminen lykkäävät pääsääntöisesti hallintopäätöksen täytäntöönpanoa. Erityislaeissa on kuitenkin säädetty poikkeuksista, jolloin päätös voidaan panna täytäntöön välittömästi lainvoimaa vailla olevana. Hallintotuomioistuin voi lisäksi erikseen määrätä joko päätöksen välittömästä täytäntöönpanosta tai sen estämisestä. Hallintoprosessissa ei ole käytössä varsinaisia turvaamismääräyksiä, jotka ovat mahdollisia siviili- ja rikosprosessissa.
Tanskassa ei ole erillistä hallintotuomioistuinjärjestelmää. Vuoden 2007 alusta Tanskan tuomioistuinlaitos on järjestetty seuraavasti: korkein oikeus (Højesteret), kaksi muutoksenhakuastetta (Landsretten), meri- ja markkina-asioita käsittelevä erikoistuomioistuin (Sø- og Handelsretten i København), maarekisterioikeus (Tinglysningsretten), tuomareiden ja muiden lakimiesten kurinpitoasioita käsittelevä tuomioistuin (Den Særlige Klageret), työtuomioistuin (Arbejdsretten) sekä 24 alueellista alioikeutta (byretten). Lisäksi Tanskassa on erillinen valtakunnanoikeus (Rigsretten). Myös Färsaarilla ja Grönlannilla on omat tuomioistuimensa. Kaikki tuomioistuimet ovat toimivaltaisia hallintoasioissa eikä erillisiä hallintoasioita käsitteleviä jaostojakaan ole. Joissakin tapauksissa ensi asteena toimii muutoksenhakuaste eli Landsretten.
Hallintolainkäyttölain yleispiirteinen sääntely on mahdollistanut sen, että hallintolainkäyttölakia on voitu soveltaa erilaisissa ja uusissakin asiaryhmissä. Laki on soveltunut hallintolainkäyttöasioiden käsittelyyn yleisten hallintotuomioistuinten ohella myös erityistuomioistuimissa ja valituksia käsittelevissä muutoksenhakulautakunnissa. Sääntelyn yleispiirteisyyden johdosta yksityiset asianosaiset hoitavat muutoksenhakuasiansa pääsääntöisesti itse ilman avustajaa tai asiamiestä, mikä hillitsee oikeudenkäynnistä asianosaiselle aiheutuvia kustannuksia.
Hallintotuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että tosiseikat tulevat selvitetyksi. Tuomioistuimen tulee huolehtia myös siitä, että asianosaiset saavat esittää käsityksensä oikeudenkäyntiaineistosta. Lisäksi asianosainen voi esittää lisäselvitystä oma-aloitteisesti. Lähtökohtana on, että osapuolet voivat esittää hallintotuomioistuimelle lisäselvitystä siihen asti kunnes päätös on annettu.