Hallintolainkäyttölaissa ei ole säännöksiä myöskään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön perustuvasta itsekriminointisuojasta eikä lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta. Niitä koskevalla ihmisoikeustuomioistuimen käytännöllä on merkitystä erityisesti rikosprosessissa.
EIT:n oikeuskäytännössä on yleensä pidetty riittävänä sitä, että suullinen käsittely järjestetään tuomioistuimessa samassa asiassa kerran. Tavallisesti on tarkoituksenmukaista, että suullinen käsittely järjestetään ensimmäisessä asteessa ja sitä tulisi myös vaatia ensimmäisessä asteessa, mikäli perusteet sen järjestämiseen ovat tuossa vaiheessa olemassa (esim. EIT Simsek v. Turkki 2012 ja EIT Juricic v. Kroatia 2011).
Hallintolainkäyttölaissa on lähtökohtana, että hallinto-oikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa. Siitä, milloin muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen tarvitaan valituslupa, säädetään erikseen muussa lainsäädännössä. Valituslupasäännökset eivät koske muutoksenhakua hallinto-oikeuden hallintoriita-asiassa antamaan päätökseen, ellei erikseen toisin säädetä.
Tasapuolisuus (equality of arms) edellyttää, että osapuolilla on tasaveroiset mahdollisuudet osallistua oikeudenkäyntiin. Sitä toteuttaa muun muassa vastavuoroisuuden periaate (contradictory principle), jonka keskeisenä sisältönä on osapuolten riittävä kuuleminen kaikesta oikeudenkäyntiaineistosta (esim. EIT Gankin ym. v. Venäjä 2016 ja EIT H.A.L. v. Suomi 2004).
Nykyinen ylimääräisen muutoksenhaun järjestelmä ei ole selkeä. Kantelun ja purun edellytykset ovat osittain päällekkäisiä. Lisäksi kantelu sekoitetaan yleisessä keskustelussa hallintokanteluun. Kantelun tarpeellisuus ylimääräisenä muutoksenhakukeinona on syytä arvioida uudelleen.
Valituksen tekemiseen oikeutettujen piiristä ja asianosaisen käsitteestä on erityissäännöksiä muussa lainsäädännössä. Tällöin valitusoikeus voi perustua muihin seikkoihin kuin hallintolainkäyttölain 6 §:n yleissäännöksessä tarkoitettuun asianosaisuuteen. Valitusoikeus voi perustua esimerkiksi kuntalain säännöksiin kunnan jäsenen valitusoikeudesta tai ympäristölainsäädännön säännöksiin järjestön tai valvontaviranomaisen valitusoikeudesta. Tällaisiin säännöksiin perustuvan valitusoikeuden käyttämisessä ei ole kyse valituksen tekemiseen oikeutetun henkilön, järjestön tai viranomaisen oikeudesta, edusta tai velvollisuudesta. Nämä tahot eivät siten ole aineellisella perusteella asianosaisia. Valituksen tehnyt on kuitenkin tällöin oikeudenkäynnin osapuoli ja häntä pidetään prosessuaalisella perusteella oikeudenkäynnin asianosaisena.
Erityisen määräajan asettaminen olisi poikkeuksellista. Sitä voitaisiin käyttää vain tilanteessa, jossa hallintotuomioistuimen käsityksen mukaan kaikki asian ratkaisuun tarvittavat selvitykset on jo saatu ja tuomioistuin on tekemässä päätöstä asiassa. Säännös turvaisi asian viivytyksetöntä käsittelyä.