Pääkäsittelyt ovat pääsääntöisesti julkisia ja suullisia. Tuomioistuin ottaa huomioon vain todistelun, joka on esitetty suullisessa käsittelyssä. Osapuolet ovat vastuussa esitetyistä oikeudellisista argumenteista ja niiden tueksi esitetystä todistelusta. Käsittelyssä noudatetaan kontradiktorista periaatetta ja vapaata todistusharkintaa. Useimmiten tuomioistuin soveltaa hallintoprosessilakia. Se muun muassa tutkii, onko asianomaista kuultu asianmukaisesti tai onko suhteellisuusperiaatetta noudatettu.
Erityissäännöksiä valvontaviranomaisen valitusoikeudesta on esimerkiksi ympäristönsuojelulaissa, vesilaissa sekä maankäyttö- ja rakennuslaissa. Ympäristöasioissa erityissäännökset viranomaisen valitusoikeudesta koskevat yleensä valvontaviranomaisen valitusoikeutta kaikkiin oikeusasteisiin. Erityissäännöksiä on myös hallintopäätöksen tehneen viranomaisen oikeudesta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Asian laadusta riippuen suullista käsittelyä ei kuitenkaan aina tarvitse järjestää ylemmässäkään instanssissa, vaikka ensimmäisessä instanssissa ei olisi toimitettu suullista käsittelyä (esim. EIT Salomonsson v. Ruotsi 2002, Simsek v. Turkki 2012).
Korvausvelvollisuutta arvioitaessa voitaisiin ottaa huomioon muun muassa asian oikeudellinen epäselvyys, osapuolen oma toiminta ja asian merkitys asianosaiselle. Ehdotetussa yleislaissa ei kuitenkaan korostettaisi viranomaisen virheen merkitystä niin kuin voimassa olevassa hallintolainkäyttölaissa.
Ehdotetut säännökset menettelystä suullisessa käsittelyssä ja todistelusta vastaisivat sisällöltään pääosin voimassa olevia hallintolainkäyttölain säännöksiä. Todistelua koskeviin säännöksiin sisällytettäisiin kuitenkin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöön pohjautuvat säännökset itsekriminointisuojasta ja lainvastaisesti hankitun todisteen hyödyntämiskiellosta.
Valituslupamenettelyn soveltamisala muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen on kuitenkin vähitellen laajentunut niin, että nykyisin sen piiriin kuuluu suurin osa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvista valitusasioista. Valituslupa tarvitaan esimerkiksi veroasioissa, ulkomaalaisasioissa, sosiaalihuoltoasioissa ja maaseutuelinkeinojen tukia koskevissa asioissa sekä valtion virkamieslain soveltamista koskevissa asioissa. Valituslupa tarvitaan myös muutoksenhaussa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen muissa julkisia hankintoja koskevissa asioissa paitsi niissä, jotka koskevat markkinaoikeuden ensi asteena määräämää seuraamusmaksua. Valituslupasääntely on vuoden 2018 alussa vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa, maankäyttö- ja rakennuslaissa, maa-aineslaissa ja luonnonsuojelulaissa tarkoitettuihin asiaryhmiin.
Sen lisäksi, että tuomioistuin voi tutkia toimen laillisuuden, se voi myös kumota päätöksen, peruuttaa hallintoviranomaisen tekemän sopimuksen tai määrätä hallintoviranomaisen määrättyyn toimeen (esim. myöntämään luvan). Pääsääntöisesti tuomioistuin ei kuitenkaan itse muuta päätöksiä tai hallintotoimia, vaan ennemmin palauttaa ne asianomaiselle viranomaiselle (hjemvisning). Lisäksi tuomioistuin voi määrätä vahingonkorvauksia asianosaiselle, jolle hallintoviranomainen on toimillaan tai passiivisuudellaan aiheuttanut vahinkoa.