Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssissa tehtiin vuonna 1978 yleissopimus avioliittojen solmimisesta ja niiden pätevyyden tunnustamisesta. Yleissopimuksen tavoitteena on tukea avioliittoa instituutiona helpottamalla avioliittojen solmimista ja vieraissa valtioissa solmittujen avioliittojen tunnustamista. Yleissopimuksen ovat toistaiseksi ratifioineet Australia, Luxemburg ja Hollanti ja se on tullut näiden maiden välillä voimaan 1.5.1991. Suomi, Egypti ja Portugali ovat allekirjoittaneet sopimuksen.
Lapsen oikeuksien sopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien kansallisten lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin. Lapsen oikeuksien komitean mukaan sopimuksen neljä yleisperiaatetta, joiden valossa koko sopimusta olisi tulkittava, ovat lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus osallistua, lapsen oikeus syrjimättömyyteen sekä lapsen oikeus elämään ja kehitykseen (komitean yleiskommentit numero 12 (2009) lapsen oikeudesta tulla kuulluksi ja numero 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon). Sopimuksessa turvataan lapselle muun muassa oikeus siihen, että hänen etunsa otetaan ensi sijassa huomioon kaikessa häntä koskevassa päätöksenteossa (3 artikla). Tätä on komitean mukaan arvioitava tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti ottaen huomioon kaikki lapselle kuuluvat oikeudet. Lisäksi lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja syrjimättömyyteen. Lapsella on myös oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa, ilmaista mielipiteensä ja siihen, että hänen mielipiteensä otetaan huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti (12 artikla). Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet kunnioittamaan lapsen uskonnonvapautta (14 artikla), eikä lapsen oikeutta yksityisyyteen ja perheeseen saa myöskään perusteettomasti rajoittaa (16 artikla). Lasta on myös suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta, hyväksikäytöltä ja huonolta kohtelulta (19 artikla). Sopimusvaltiot ovat myös sitoutuneet ryhtymään toimiin edistääkseen esimerkiksi hyväksikäytön uhriksi joutuneen lapsen ruumiillista ja henkistä toipumista sekä yhteiskunnallista sopeutumista (39 artikla).
Ehdotus vahvistaa Suomessa asuvien henkilöiden yhdenvertaisuutta, kun kaikkien Suomessa asuvien henkilöiden avioliittojen alaikäraja on lähtökohtaisesti 18 vuotta.
Toisaalta vaarana on, että niiltä osin kuin ennaltaehkäisevää vaikutusta ei ole ja lainsäädäntömuutos johtaa nykyistä useammin ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen, muutos vaikuttaa haitallisesti avioliiton osapuoliin. Jos ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei pidetä Suomessa pätevänä, osapuolille ei esimerkiksi voida myöntää avioeroa eikä avioliittoa voida kumota. Mahdollisuus avioliitosta irtautumiseen ja avioeron saamiseen Suomessa voi kuitenkin olla yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeämpää kuin se, että alaikäisavioliittoa ei Suomessa tunnusteta. Tältä kannalta muutos voi heikentää nykytilaa.
Ulkomailla alaikäisenä solmittujen avioliittojen tunnustamista koskevaan ehdotukseen liittyvä lausuntopalaute oli asiasta aiemmin saatujen lausuntojen tavoin jakautunutta. Ehdotettu muutos sai lausunnonantajilta kannatusta. Osa piti ehdotusta kuitenkin riittämättömänä ja esitti laajempaa muutosta, jonka mukaan ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei tulisi pääsääntöisesti tunnustaa lainkaan. Osa lausunnonantajista ei kannattanut ehdotusta. Sen ennaltaehkäisevää tavoitetta pidettiin epätodennäköisenä. Riskinä nähtiin se, että sääntelystä aiheutuu epävarmuutta ja haittaa juuri niille alaikäisille, joita sillä pyritään suojaamaan.
Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamisesta säädetään Ruotsissa omassa laissaan (Lag (1904:26 s. 1) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap och förmynderskap). Lain lähtökohta on se, että ulkomailla solmitut avioliitot tunnustetaan (1:7), ellei laissa mainittuja syitä tunnustamatta jättämiselle ole käsillä. Sääntelyyn on tehty viime vuosina useita muutoksia. Voimassa oleva sääntelyn mukaan (1:8 a) ulkomaista avioliittoa ei tunnusteta muun muassa silloin, kun jompikumpi puolisoista oli avioliiton solmimisen hetkellä alaikäinen tai on todennäköistä, että avioliitto on solmittu pakottamalla. Avioliitto voidaan kuitenkin painavista syistä tunnustaa, jos molemmat osapuolet ovat sittemmin täyttäneet 18 vuotta riippumatta siitä, onko heillä liityntä Ruotsiin vai ei. Näiden säännösten lisäksi ulkomainen avioliitto voidaan jättää tunnustamatta myös ehdottomuusperiaatteen nojalla (7:4).
Avioliittolakiin ehdotetaan lisättäviksi säännökset, jotka mahdollistavat pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen kumoamalla. Kumotun avioliiton oikeusvaikutukset vastaisivat avioeron oikeusvaikutuksia kuitenkin sillä erotuksella, että kumotun avioliiton seurauksena puolison siviilisääty palautuu siihen, mikä se oli ennen kumotun avioliiton solmimista. Oikeudenkäymiskaareen ja tuomioistuinmaksulakiin ehdotetut muutokset liittyvät avioliiton kumoamista koskevaan sääntelyyn.Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskeva ehdotus liittyy hallitusohjelmassa olevaan kirjaukseen pakkoavioliittojen mitätöinnistä osana turvallisen oikeusvaltion kehittämistä ja rikosuhrien aseman parantamista. Avioliittolakia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi siten, että ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto tunnustetaan vain erityisestä syystä, jos ainakin toisella aviopuolisoista oli avioliiton solmimishetkellä asuinpaikka Suomessa.