Esityksessä on kuitenkin päädytty esittämään lainmuutosta, jolla täsmennetään alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamisperusteita ja jonka toivotaan myös ehkäisevän Suomessa asuvien henkilöiden alaikäisavioliittoja ulkomailla. Yksittäisiin tapauksiin liittyvät kohtuuttomuudet voidaan ottaa huomioon ehdotettua poikkeussäännöstä soveltamalla.
Kansalaisen arjen kannalta avioliiton purkautumisessa tärkeintä on yleensä avioliiton päättymisen oikeusvaikutukset. Kansainvälisissä avioliitoissa sovellettavaksi tulevat kansainvälisen yksityisoikeuden säännöt, jotka ovat moninaisia ja usein monimutkaisia. Avioliiton päättymisen vaikutus puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin, puolison elatusapuun ja muihin perheoikeudellisiin asioihin on selvitettävä kuhunkin tapaukseen sovellettavan lain perusteella erikseen. Avioliiton kumoamisesta johtuvat oikeusvaikutukset ovat selkeimpiä silloin, kun alkuperäinen avioliitto on solmittu Suomessa ja kumoamisen oikeusvaikutuksiin sovelletaan Suomen lakia. Jos avioliitto on solmittu alun perin ulkomailla, sovellettavaksi voi tulla vieraan valtion laki. Tällöin on selvitettävä muun muassa, minkä maan lakia sovelletaan avioliiton aviovarallisuussuhteisiin ja tulkittava, miten avioliiton kumoaminen nähdään sovellettavan lain valossa. Avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset eivät ole näissä tilanteissa samalla tavalla ennakoitavissa kuin jos kyse on yhtenäisemmin ymmärretystä käsitteestä avioero. Tämän vuoksi on mahdollista, että ulkomailla solmitun avioliiton kumoamiseen liittyvät seuraukset ovat epävarmempia kuin mitä ne olisivat avioliiton päättyessä avioeroon.
Ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto voidaan voimassaolevan lainsäädännön nojalla jättää tunnustamatta, jos yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa oikeusjärjestyksemme perusteiden vastaiseen tulokseen. Alaikäisavioliiton tunnustaminen edellyttää jatkossakin yksittäistapaukseen perustuvaa harkintaa. Lainmuutos vaikuttaa kuitenkin viranomaisten menettelytapoihin sen vuoksi, että tunnustamisen lähtökohta muuttuu: alaikäisavioliittoa ei tunnusteta, jos ainakin toisella aviopuolisoista oli avioliiton solmimisen aikaan asuinpaikkaliittymä Suomeen, ellei tunnustamiselle ole erityisiä syitä. Viranomaisen on siten näissä tapauksissa selvitettävä hakijoiden antamien tietojen perusteella se, mikä on ollut avioliiton osapuolten asuinpaikka avioliiton solmimishetkellä. Viranomaisen on saatava myös hakijan näkemys siitä, mikä on tunnustamisen perusteena oleva erityinen syy. Tämä voi muuttaa menettelyjä ainakin joissakin viranomaisissa.
Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015), jäljempänä Istanbulin sopimus, tuli Suomessa voimaan 1.8.2015. Sen 32 artikla edellyttää, että pakottamalla solmittu avioliitto voidaan mitätöidä, kumota tai purkaa aiheuttamatta uhreille kohtuutonta taloudellista tai hallinnollista taakkaa. Istanbulin sopimuksen selitysmuistiossa todetaan, että kansallinen täytäntöönpano käytettyjen käsitteiden (mitätöidä, kumota, purkaa) osalta voi vaihdella sopimusvaltiossa käytettyjen käsitteiden mukaan. Selitysmuistio mainitsee avioeron yhtenä mahdollisena pakkoavioliiton purkamismuotona. Suomen lainsäädäntö täyttää yleissopimuksen vaatimukset.
Kumoamisen oikeusvaikutukset ovat samat kuin avioerossa. Tästä poiketen väestötietojärjestelmään merkitään avioliiton kumoamisen jälkeen se siviilisääty, joka puolisolla oli kumotun avioliiton solmimishetkellä. Avioliiton päättymismuodoksi merkitään väestötietojärjestelmään avioliiton kumoaminen.
Ehdotetulla muutoksella tiukennetaan suhtautumista ulkomailla alaikäisenä solmittuihin avioliittoihin silloin, kun ainakin toisella osapuolella on ollut vihkimishetkellä asuinpaikan perusteella liittymä Suomeen. Tämä on perusteltua sen vuoksi, että avioliiton solmimisen alaikäraja Suomessa on nykyään 18 vuotta. Erityisen syyn perusteella voidaan estää kohtuuttomien tilanteiden syntymistä. Muutoksella yhtenäistetään tällaisten avioliittojen tunnustamiseen liittyviä harkintaperusteita. Pyrkimyksenä on myös ehkäistä Suomen lain säännöksiä kiertäen tapahtuvaa alaikäisavioliittojen solmimista ulkomailla.
Toisaalta ei ole tietoa siitä, miten kansalaiset ja yhteisöt ymmärtävät avioeron ja avioliiton kumoamisen välisen eron. On esitetty, että avioliiton purkamismuodon sijasta leimaava merkitys on sillä, että nainen on ollut avioliitossa. Naisen asema on siten leimaantunut ja haavoittuvainen avioliiton purkamismuodosta riippumatta. Erityisesti näin on silloin, jos naisen siviilisääty on naimaton, mutta hänellä on lapsia. Tältä kannalta ehdotetulla lainmuutoksella pääasiallisesti tavoiteltu vaikutus pakkoavioliiton uhrien asemaan voi jäädä saavuttamatta.