Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (63/1999), jäljempänä EIS, turvataan muun muassa jokaisen perhe- ja yksityiselämän suoja (8 artikla) sekä uskonnonvapaus (9 artikla). Niin ikään jokaiselle avioliittoikäiselle henkilölle turvataan oikeus avioliittoon ja perheen perustamiseen kansallisen sääntelyn mukaisesti (12 artikla). Perhe-elämään puuttuminen edellyttää, että siitä on säädetty lailla ja että se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Ihmisoikeuksien rajoittamisen tulisi olla hyväksyttävää ja oikeasuhtaista suhteessa siihen oikeushyvään, jota rajoituksella pyritään turvaamaan tai tavoittelemaan. Valtioilla on myös positiivinen toimimisvelvollisuus oikeuksien tehokkaaksi ja todelliseksi toteutumiseksi.
Avioliiton julistamisella mitättömäksi on samat oikeusvaikutukset kuin avioeropäätöksellä. Omaisuudesta on kuitenkin säädetty erikseen (30 art.). Pääsääntöisesti puolisoille kuuluu se omaisuus, joka heillä oli ennen avioliiton solmimishetkeä, lisättynä sillä omaisuudella, jonka puoliso on liiton aikana omasta omaisuudestaan antanut avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi. Liiton aikana puolisoiden toisilleen antamat lahjat voidaan vaatia takaisin.
Ehdotuksen mukaan avioliiton kumoamista koskevan asian käsittelystä tuomioistuimessa ei peritä hakemusmaksua. Tämä alentaa jonkin verran kynnystä saattaa avioliiton purkamista koskeva asia tässä menettelyssä tuomioistuimen käsiteltäväksi. On epätodennäköistä, että avioliiton kumoamista haetaan avioeron sijasta hakemusmaksun välttämisen vuoksi. Avioliiton kumoamista koskevassa asiassa on useimmiten asiaan osallisten etujen mukaista käyttää apuna oikeudellista asiantuntijaa. Heille voi siten aiheutua asian hoitamisesta oikeudenkäyntikuluja siltä osin kuin heillä ei ole oikeutta oikeusapuun.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen erillissääntelyssä on päädytty avioliiton kumoamiseen, koska se antaa avioliittoon pakotetulle sekä oikeudellista että taloudellista suojaa toisin kuin avioliiton vahvistaminen mitättömäksi. Avioliiton kumoaminen on oikeusvaikutuksiltaan myös liitosta syntyneen lapsen edun mukainen ratkaisu. Puolison siviilisäädyn kannalta ehdotettu avioliiton kumoamista koskeva sääntely on myös parempi vaihtoehto kuin se, että pakottamalla solmittu avioliitto säädettäisiin purettavaksi avioerolla ilman harkinta-aikaa.
Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.
Tietyissä tilanteissa avioliittoa ei katsota solmituksi sen johdosta, että vihkiminen on mitätön. Avioliittolain 19 §:n mukaan vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut lain 15 §:ssä säädetyllä tavalla tai jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta. Vihkimisessä molempien puolisoiden on oltava samanaikaisesti läsnä ja vastattava myöntävästi heille esitettyyn kysymykseen halukkuudesta solmia avioliitto. Avioliittolain järjestelmässä mitättömyys voidaan lähtökohtaisesti todeta ulkoisten seikkojen perusteella ja se on itsestään vaikuttavaa: jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta, avioliitto on suoraan lain nojalla mitätön.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen, jäljempänä EIT, ratkaisukäytäntö kuvaa näiden oikeuksien moninaista ja dynaamista tulkintaa. Perhe-elämän suojan kattavuus on laajentunut eurooppalaisten moraalikäsitysten muuttumisen myötä. Nykyisin hyvin monenlaiset jo olemassa olevat perheyhteydet voivat nauttia 8 artiklan suojaa.