Ulosotto

Ulosotto Saldo

Velan Korko Ulosotossa

Valtakunnanvoudin ja apulaisvaltakunnanvoudin kelpoisuusvaatimukset vastaisivat asiallisesti voimassa olevia, Valtakunnanvoudinvirastosta annetussa laissa olevia valtakunnanvoudin kelpoisuusvaatimuksia. Heidät nimittäisi tasavallan presidentti.

Veronpalautus Ulosotto Kela

Ulosoton piiriorganisaatiota on uudistettu vuoden 1996 paikallishallintouudistuksesta lähtien, jolloin siirryttiin erilliseen ulosoton organisaatioon ja luovuttiin nimismiesjärjestelmästä ulosoton osalta eräitä Lapin kihlakuntia ja yhtä Kainuun kihlakuntaa lukuun ottamatta. Näissä nimismies toimi edelleen myös ulosottomiehenä ulosottokaaren voimaantuloon saakka. Ulosottokaareen otettiin myös kihlakunnanvirastoihin perustuvasta järjestelmästä luopumisen seurauksena säännös siitä, että ulosottotoimen paikallisina toimintayksikköinä ovat ulosottovirastot kaikissa piireissä.

Autoetu Ulosotto

Ulosotto käynnistyy vain hakijan hakemuksesta. Hakija voi peruuttaa hakemuksensa sekä pyytää täytäntöönpanon rajoittamista. Ulosottomenettely on virallistoimintoista, jolla tarkoitetaan sitä, että ulosottoprosessi etenee ulosottolähtöisesti, eikä asianosaisilla ole lähtökohtaisesti määräämisvaltaa ulosottomenettelyn kulkuun. Toiseksi virallistoimintoisuuteen liittyy se, että ensisijaisesti ulosottomies hankkii ulosottomenettelyssä tarvittavan selvityksen.

Järvenpään Ulosotto

Esityksessä ehdotetaan, että valtakunnanvoudin viran ohella myös apulaisvaltakunnanvoudin, johtavan kihlakunnanvoudin ja johtavan hallintovoudin virat täytettäisiin viiden vuoden määräajaksi. Virkojen määräaikaisuudella pyrittäisiin varmistamaan johtamisen tehokkuus ja laatu, kun johdon kykyä ja tehtäviä voitaisiin määräajoin tarkastella. Virkaa hoitanut voitaisiin valita määräaikaiseen virkaan uudelleen. Virkojen määräaikaisuus ei koskisi nykyisiä viranhaltijoita. Nykyiset virat ja niihin nimitetyt virkamiehet siirtyisivät tehtävien mukana uuteen organisaatioon virkamieslain nojalla.

Apuraha Ulosotto

Esityksessä ehdotetaan säilytettäväksi velalliskohtainen käsittely ja vastaavan ulosottomiehen periaate. Rajoitetun poikkeamisen velalliskohtaisesta käsittelystä mahdollistaisi ehdotettu erityistoimien täytäntöönpanoa koskeva säännös. Esityksessä ehdotetaan myös, että samaa vastaaja koskevia ulosottoasioita voitaisiin käsitellä yhteistyössä perintäryhmässä. Tämä mahdollistaisi erikoistumista perintäryhmän sisällä. Myös perintäryhmässä asianomaisen kihlakunnanvoudin lisäksi yksi ulosottoylitarkastaja tai ulosottotarkastaja toimisi vastaavana ulosottomiehenä ja vastaisi velallisen ulosottoasioiden kokonaishallinnasta.

Mitä Tarkoittaa Suppean Ulosoton Este

Paikallishallintouudistuksen seurauksena ulosottopiirien lukumäärä väheni vuonna 1996 231:stä 70:een. Piirien vähentäminen jatkui, ja oikeusministeriön päätöksillä yhteistoiminta-alueista ulosottopiirien määrä oli vuoteen 2005 mennessä vähentynyt 51:een. Vuoden 2008 alusta tuli voimaan valtioneuvoston asetus ulosottopiireistä (865/2007), jonka nojalla piirien määrä väheni nykyiseen 22:een. Tällä hetkellä ulosottovirastoissa on 22 päätoimipaikan lisäksi 42 sivutoimipaikkaa.

Ulosotto Keskustelu

Kolmantena vaihtoehtona tarkasteltiin mahdollisuutta siirtyä yhden ulosottoviraston malliin. Tämän vaihtoehdon eduiksi katsottiin toiminnan vapaamman organisoinnin, resurssien joustavan hyödyntämisen koko viraston käyttöön esimerkiksi vapautuvien virkojen siirtojen muodossa, toiminnallisten muutosten keskitetyn toteuttamisen sekä käytäntöjen yhtenäistämisen. Yhden viraston malli ei muodostaisi rajoitteita esimerkiksi valtakunnallisten työpinojen käyttöönotolle.