Ulosotto

Paljonko Lomarahoista Ulosotto Vie

Ulosoton Periytyminen

Virossa ulosottotoimi yksityistettiin vuonna 2001. Ulosottomiehiltä (kohtutäitur) vaaditaan oikeustieteellinen koulutus. Lisäksi heidän tulee hankkia itselleen oikeusministeriön myöntämä toimilupa saadakseen suorittaa täytäntöönpanotehtäviä. Toimilupa on voimassa viisi vuotta kerrallaan, minkä jälkeen se on uusittava. Toimiluvan saatuaan ulosottomiehillä on toimivalta suorittaa ulosmittauksia ja ulosmitatun omaisuuden myyntejä sekä oikeudet päästä tiettyihin omaisuusrekistereihin.

Sairauspäiväraha Ulosotto

Valtakunnanvoudinvirastolle kuuluvat operatiivisen johdon ja ohjauksen tehtävät siirrettäisiin lainkäyttöorganisaation hallintoa keskitetysti hoitavalle Ulosottolaitoksen keskushallinnolle. Ulosottolaitosta johtaisi valtakunnanvouti apunaan apulaisvaltakunnanvouti. Heillä olisi ulosottomiehen asema.

Ulosoton Kierto

Oikeudenhoidon uudistamisohjelman mukaisesti ulosoton rakenneuudistuksen yhteydessä on selvitetty ulosottolaitoksen organisaation uudistustarve. Keskeistä oli selvittää, millaisessa organisaatiossa tulevaisuuden ulosottomenettely on taloudellisinta, tuottavinta ja tehokkainta samalla asianosaisten oikeusturvasta huolehtien.

Lasku Ulosottoon Luottotiedot

Ulosotossa pyritään mahdollisimman joutuisaan ja tehokkaaseen täytäntöönpanoon. Nämä periaatteet palvelevat ennen muuta hakijan odotuksia, mutta täytäntöönpanon viipyminen ei usein ole velallisenkaan edun mukaista muun muassa lisääntyvien viivästyskorkojen takia. Ulosottomenettelyn tehokkuudella on myös yleisempää yhteiskunnallista vaikutusta ulosoton uskottavuuden ja luottoyhteiskunnan toimivuuden kannalta.

Kouvola Ulosotto

Ulosottolaitoksen on pystyttävä vastaamaan, ei vain tällä hetkellä tiedossa oleviin kehyspäätöksiin, vaan myös tulevaisuuden mahdollisiin määrärahaleikkauksiin. Toiminnan tehokkuuden ja laadukkaan oikeudenhoidon ylläpitäminen ja edistäminen jatkossakin edellyttää kokonaisvaltaista rakenneuudistusta. Tämä tarkoittaa myös täytäntöönpano-organisaation ja ulosottoasioiden käsittelyketjun uudistamista sekä näiden edellyttämän henkilöstörakenteen muodostamista. Tarvitaan rakenteita, jotka vastaavat taloudellisiin ja toiminnallisiin haasteisiin myös pitemmällä tähtäimellä.

Ulosotto Toimisto

Laajassa täytäntöönpanossa vastaava ulosottomies määräytyisi nykyistä vastaavasti pääsääntöisesti vastaajan koti- tai asuinpaikan taikka toimipaikan mukaan. Täytäntöönpano tapahtuisi asianomaisen laajan täytäntöönpanon alueellisen toimintayksikön sanotulla tavalla määräytyvässä toimipaikassa.

Ulosotto Turku

Tehokkuuteen ei ulosotossa kuitenkaan pyritä keinolla millä hyvänsä, vaan vastapainona täytäntöönpanossa tulee huomioida myös tarkoituksenmukaisuus-, suhteellisuus- ja kohtuullisuusperiaatteet. Suhteellisuusperiaate tarkoittaa sitä, että täytäntöönpanolla ei saa aiheuttaa vastaajalle tai sivulliselle suurempaa haittaa kuin täytäntöönpanon tarkoitus vaatii. Lisäksi täytäntöönpanotoimen tulee olla oikeasuhtainen, mitä ilmentää myös turhan ulosmittauksen kielto. Ulosmittauksen kohtuullisuus ilmenee useissa ulosottokaaren säännöksissä: ulosmittauskiellot, erottamisetu, ulosmittausjärjestys, suojaosuudet ja palkan ulosmittauksen helpotukset, joita ovat muun muassa vapaakuukaudet ja heikentyneen maksukyvyn huomioiminen.