Eläkeläisen Ulosoton Suojaosuus
Osakeyhtiön Perustaminen Ulosotto
Tällä hetkellä määräaikaisissa virkasuhteissa olevilla virkamiehillä, sekä kihlakunnanulosottomiehillä että kelpoisuusvaatimukset täyttävillä toimistohenkilöillä, olisi mahdollisuus hakeutua uusiin perustäytäntöönpanon virkoihin.
Ulosotto Auto Toisen Nimiin
Kolmanneksi tuomioistuin on myös normaalissa tuomioistuinominaisuudessaan täytäntöönpanoelin tietyissä tapauksissa.
Länsi Pohjan Ulosotto
Yhden viraston organisaatiossa voitaisiin toimintatapoja yhtenäistää helpommin kuin nykyisessä organisaatiomallissa. Yhden viraston organisaatiossa voitaisiin keskittää tehtäviä sekä vastata joustavasti henkilöstöresurssien muutostarpeisiin. Tämä mahdollistaisi nykyistä enemmän myös erikoistumista ammatillista erityisosaamista vaativiin tehtäviin. Näillä keinoilla lisättäisiin ulosoton asianosaisten yhdenvertaista kohtelua ja tehostettaisiin toimintaa.
Ulosoton Päättyminen
Ulosottoviranomaisella ei ole oikeutta tutkia ulosottoperusteen sisällön oikeellisuutta (tutkimiskielto) materiaalisten eikä prosessuaalistenkaan kysymysten osalta. Hakemusvaiheessa ulosottomiehen tutkimisvelvollisuus rajoittuu pääsääntöisesti siihen, onko saatava tai muu oikeus vanhentunut tai muutoin lakannut.
Pitkäaikainen Ulosotto Merkintä Poistuu
Tavoitteena on lisätä ulosottomenettelyn taloudellisuutta, tuottavuutta ja laatua. Täytäntöönpanon laadun parantamiseksi tavoitteena erityisesti on saavuttaa suurempi yhdenmukaisuus käytännön menettelytavoissa ja lainkäyttöratkaisuissa, mikä puolestaan edistäisi oikeusvarmuutta. Ulosottomiesten työajasta kuluu noin 70—80 prosenttia vaativampien ulosottoasioiden käsittelyyn, joita puolestaan on noin 20—30 prosenttia asioista. Näin ollen noin 70—80 prosenttia ulosottoasioista hoidetaan massaluontoisesti summaarisessa menettelyssä. Tällöin asianosaisten oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että menettelyt ovat mahdollisimman yhdenmukaisia. Taloudellisuuden ja tuottavuuden edistämiseksi tavoitteena on mahdollistaa työtaakan tasaamista valtakunnallisesti sekä vapauttaa kihlakunnanulosottomiesten työaikaa vaativampien asioiden käsittelemiseen. Ulosottoasioiden käsittelyketjuja kehitettäisiin jakamalla täytäntöönpanotehtäviä uudella tavalla eri henkilöstöryhmille asian laadun ja vaativuuden mukaan.
Paljonko Sinulla On Ulosotossa
Sisällytettäessä erityistoimia edellyttäviä ulosottoasioita koskeva säännös ulosottolain 3 luvun 14 §:n 1 momenttiin, sen perusteluissa todettiin eräänä tavoitteena olevan, että myös velalliskohtaisessa järjestelmässä ulosottomiesten olisi mahdollista erikoistua. Säännöksen mukaan erityistoimia edellyttävät ulosottoasiat voitiin keskittää tietyille ulosottomiehille, jotka toimivat silloin vastaavina ulosottomiehinä. Edelleen lainkohdan perusteluista käy ilmi, että tarkoitus oli mahdollistaa ensi sijassa vaikeiden ulosottoasioiden käsittelyn, lähinnä erikoisperinnän, keskittäminen. Kuitenkin myös tietyt erityistoimet, kuten omaisuuden realisoinnit ja häädöt, katsottiin voitavan tarvittaessa keskittää tietyille, näihin toimituksiin erikoistuneille ulosottomiehille (HE 216/2001 vp).
Väärin Peritty Ulosotto
Ulosottomiehinä toimivat johtavat kihlakunnanvoudit, kihlakunnanvoudit, maakunnanvouti sekä kihlakunnan- ja maakunnanulosottomiehet. Kihlakunnanvoudeille kuuluvat ulosoton lainkäyttötehtävät sekä yksikön tai viraston johtotehtävät. Osa lainkäyttötehtävistä kuuluu kihlakunnanvoudin yksinomaiseen toimivaltaan. Johtavat kihlakunnanvoudit ja maakunnanvouti hoitavat ulosottomiehen tehtävien ohella ulosottoviraston päällikön tehtävät. Virastopäällikkö nimittää viraston virkoihin ja virkasuhteisiin alaisensa virkamiehet pois lukien kihlakunnanvoudit, jotka nimittää Valtakunnanvoudinvirasto. Virastopäällikön tehtäviin kuuluvat myös viraston toiminnan johtaminen ja kehittäminen sekä muut paikallisen viraston hallinnolliset tehtävät. Ulosottoviraston päällikön tehtävistä säädetään ulosottotoimen hallinnosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1321/2007). Osa kihlakunnanvoudeista toimii oikeusministeriön päätöksellä erikoisperintätehtäviin määrättyinä.