Ulosotto Korko
Itä Uudenmaan Ulosotto
Valtioneuvoston asetuksella erikseen säädettäviä, erityisosaamista vaativia täytäntöönpanotoimia voitaisiin keskittää tietyille ulosottomiehille, jotka toimisivat silloin vain niiltä osin vastaavina ulosottomiehinä. Säännöksen tarkoitus olisi mahdollistaa täytäntöönpanotehtävien tarkoituksenmukainen hoitaminen niin, ettei kaikkia ulosottomiehiä tarvitsisi kouluttaa erityisosaamista vaativiin asioihin. Lakiin otettaisiin nimenomainen säännös, jonka mukaan keskitettäessä täytäntöönpanoa toimintayksiköihin tai muutoin tietyille ulosottomiehille, on huolehdittava siitä, että vastaajan asiointi- ja vaikutusmahdollisuudet tulevat asianmukaisesti turvatuiksi.
Otetaanko Toimeentulotuessa Huomioon Ulosotto
Kuten kihlakunnanulosottomiesten kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä nykyisin, myös ulosottoylitarkastajien ja ulosottotarkastajien osalta näistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. On tarkoitus, että ulosottoylitarkastajan kelpoisuusvaatimukset koulutuksen osalta olisivat korkeammat kuin nykyisin kihlakunnanulosottomiehellä. Ne eivät kuitenkaan koskisi lain voimaan tullessa kihlakunnanulosottomiehen vakinaisessa virassa olevia virkamiehiä. Ne eivät myöskään koskisi määräaikaisia virkamiehiä, jos määräaikaisen virkasuhteen kesto ulottuu lain voimaantulon jälkeiseen aikaan.
Ulosotto Varsinais Suomi
Esitys antaisi mahdollisuuden Ulosottolaitoksen johdolle tehdä uudessa organisaatiossa erikseen päätöksiä henkilöstön sijoittumisesta sen mukaan, miten sijoittuminen luo parhaimmat edellytykset toiminnan johtamiselle. Tässä arvioinnissa päätöksiin vaikuttavia seikkoja tulisi olla toiminnan yhtenäisyys, tehokkuus ja taloudellisuus sekä turvallisen työympäristön ylläpitäminen. Samalla olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että oikeusministeriön asetuksella säädetyissä toimipaikoissa on saatavilla riittävästi ulosoton palveluja.
Imatran Ulosotto
Ulosotossa noudatetaan niin sanottua attraktioperiaatetta, mikä tarkoittaa sitä, että ulosottomies ratkaisee itse täytäntöönpanossa esiin nousevat kysymykset. Tämä koskee sekä ulosotto-oikeudellisia kysymyksiä että aineellisoikeudellisia kysymyksiä.
Milloin Velka Vanhenee Ulosotossa
Esityksen mukaan kihlakunnanvoutien ja maakunnanvoudin alaisina toimisivat ulosottoylitarkastajat ja ulosottotarkastajat. Kihlakunnanulosottomiehet siirtyisivät ulosottoylitarkastajien virkoihin. Maakunnanulosottomiehen virkanimikkeestä luovuttaisiin, ja kaikki laajaa täytäntöönpanoa toimittavat ulosottomiehet toimisivat ulosottoylitarkastajan nimikkeellä. Tarkoitus on, että ulosottotarkastajien virat uusina virkoina tulisivat yleisesti haettaviksi.
Ulosotto Päättyneet
Sama ulosottomies käsittelisi velallisen kaikki ulosottoasiat. Velallisen ulosottoasioita käsiteltäisiin joko perustäytäntöönpanossa tai laajassa täytäntöönpanossa sen mukaan, minkä laajuisia ja tyyppisiä toimenpiteitä täytäntöönpano edellyttää. Valintaan vaikuttaisi velan määrä sekä täytäntöönpanon laji, esimerkiksi maksuvelvoitteen täytäntöönpano, häätö tai turvaamistoimi. Perustäytäntöönpanossa käsiteltäisiin vain maksuvelvoitteiden täytäntöönpanoa ja laajassa täytäntöönpanossa kaikkia täytäntöönpanolajeja. Yritysvelallisten ulosottoasioiden käsittely tapahtuisi laajassa täytäntöönpanossa.
Ulosotto Ja Toimeentulotuki
Nykyisten säästövelvoitteiden edellyttämät välttämättömät henkilöstövähennykset on jo suurelta osin toteutettu hyödyntämällä luonnollista henkilöstöpoistumaa.