Kun kyseessä on hallintoasioiden käsittely, oikeus saattaa omaa oikeutta tai velvollisuutta koskeva päätös tuomioistuimen käsiteltäväksi tarkoittaa käytännössä myös oikeutta hakea muutosta viranomaisen päätökseen. Tätä oikeutta turvataan lähinnä riittävän täsmällisin asianosaisen valitusoikeutta ja päätöksen valituskelpoisuutta koskevin säännöksin.
Hallintopäätöksen tehneen viranomaisen asemaan oikeudenkäynnissä liittyy valitusoikeuden ohella muitakin kysymyksiä. Hallintotuomioistuimen tulee aktiivisen prosessinjohdon keinoin huolehtia tasapuolisuudesta asian selvittämisessä. Hallintotuomioistuimen tehtävänä ei ole julkisen edun valvominen oikeudenkäynnissä, vaan julkinen etu otetaan huomioon vain siinä määrin kuin aineellinen lainsäädäntö sitä edellyttää. Hallintopäätöksen tehneen viranomaisen asemaa asian selvittämiseen osaltaan velvollisena oikeudenkäynnin osapuolena on tarpeen selkeyttää.
Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.
Hallintoasian käsittelyä pidetään yleensä siviiliprosessina. Näin ollen hallintoasioiden käsittelyssä ei sovelleta virallisperiaatetta, vaan järjestelmä on akkusatorinen. Hallintoprosessi perustuu kaksiasianosaissuhteelle.
Valituslupamenettelyn soveltamisala muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen on kuitenkin vähitellen laajentunut niin, että nykyisin sen piiriin kuuluu suurin osa korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuvista valitusasioista. Valituslupa tarvitaan esimerkiksi veroasioissa, ulkomaalaisasioissa, sosiaalihuoltoasioissa ja maaseutuelinkeinojen tukia koskevissa asioissa sekä valtion virkamieslain soveltamista koskevissa asioissa. Valituslupa tarvitaan myös muutoksenhaussa markkinaoikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen muissa julkisia hankintoja koskevissa asioissa paitsi niissä, jotka koskevat markkinaoikeuden ensi asteena määräämää seuraamusmaksua. Valituslupasääntely on vuoden 2018 alussa vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa, maankäyttö- ja rakennuslaissa, maa-aineslaissa ja luonnonsuojelulaissa tarkoitettuihin asiaryhmiin.
Asian merkitys asianosaiselle vaikuttaa tuomioistuimen arvioon siitä, onko asiassa järjestettävä suullinen käsittely. Esimerkiksi asianosaisen työntekoon, perhesuhteisiin tai asumiseen olennaisesti vaikuttavaa asiaa voidaan pitää oikeusturvan tai asianosaisen oikeusaseman kannalta niin merkityksellisenä, että suullisen käsittelyn järjestäminen asianosaisen vaatimuksesta on perusteltua (esim. EIT L. v. Suomi 2000). Myös tilanteissa, joissa kirjallinen selvitys on ristiriitaista, suullisen käsittelyn järjestäminen saattaa olla perusteltua (esim. EIT Kaura v. Suomi 2009).
Oikeusturvamenettelyn ja oikeusturvan toteuttamismuotojen määrittely kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltion päätösvaltaan. Euroopan unionin oikeuden tarkoituksena ei ole ollut perustaa kansallisissa tuomioistuimissa sen noudattamisen varmistamiseksi muita oikeussuojakeinoja kuin ne, jotka on otettu käyttöön kansallisessa oikeudessa. Tämä todetaan nimenomaisesti sopimuksessa Euroopan unionista (2009), jonka 19(1) artiklan mukaan jäsenvaltiot ”säätävät tarvittavista muutoksenhakukeinoista tehokkaan oikeussuojan takaamiseksi unionin oikeuteen kuuluvilla aloilla.”