Vuonna 1987 voimaan tullut hallintolaki (forvaltningslov) ei sisällä yleissäännöksiä hallinnollisesta muutoksenhausta eikä oikaisusta. Muutoksenhaku toiselle hallintoviranomaiselle tarkoittaa yleistä, lautakuntapohjaista muutoksenhakujärjestelmää. Muutoksenhakulautakuntia (ankenævn) on lukuisia. Järjestelmästä käytetään nimitystä administrativ rekurs, jota koskevat säännökset perustuvat erityissääntelyyn. Käytännössä suurin osa hallintopäätöksistä voidaan saattaa tällaisen uudelleenharkinnan (efterprǿvelse) kohteeksi. Suurin osa hallintoasioita käsittelevästä erityislainsäädännöstä mahdollistaa muutoksen hakemisen erilliseltä lautakunnalta. Tämä saattaakin olla pakollinen vaihe ennen oikeusprosessia (esim. veroasioissa). Jos tällaista erillistä muutoksenhakulautakuntaa ei ole, juttu menee suoraan tuomioistuimeen.
Soveltamiskäytännön yhtenäisyyden ja hallintotuomioistuinten menettelytapojen ennakoitavuuden sekä hallintomenettelyn sääntelyn täsmentymisen johdosta hallintolainkäytön sääntelyä on syytä täsmentää. Toisaalta lain monipuolisen sovellettavuuden säilyttämiseksi ja yksityisen asianosaisen aseman kannalta sääntelyssä on syytä säilyttää tietty yleispiirteisyys ja jousto.
Tuomioistuimen on huolehdittava prosessin tasapuolisuudesta samoin kuin siitä, että asia tulee selvitetyksi. Sen on myös tarpeen mukaan oma-aloitteisesti selvitettävä asiaa sillä tavoin kuin käsittelyn tasapuolisuus, oikeudenmukaisuus ja asian laatu kussakin tapauksessa edellyttävät.
Esityksessä ehdotetaan myös säännöstä vastaanottotodistuksesta. Tällöin asiakirja ja siihen liitetty vastaanottotodistus toimitettaisiin kirjeitse vastaanottajalle ja häntä pyydettäisiin palauttamaan vastaanottotodistus määräajassa tuomioistuimelle.
Ehdotusten tarkoituksena on nopeuttaa ja keventää tiedoksiantomenettelyä sekä hallintotuomioistuinten että asianosaisten ja viranomaisten kannalta. Tarkoituksena on myös, että hallintotuomioistuimet voivat erilaisissa tilanteissa valita kyseessä olevan asiakirjan tiedoksiantoon parhaiten soveltuvan tiedoksiantotavan.
Hallintoprosessi käynnistyy lähtökohtaisesti kanneteitse. Saksan hallintoprosessi muistuttaa siviiliprosessia. Keskeisin prosessisäädös yleisissä hallintotuomioistuimissa on hallintotuomioistuinlaki (Verwaltungsgerichtsordnung, VwGO, kokonaisuudistus vuonna 1991). Se sisältää hallintoprosessia koskevat yksityiskohtaiset menettelysäännökset. Erityistuomioistuimia koskevat lisäksi omat prosessisäädöksensä: sosiaalituomioistuinlaki (Sozialgerichtsgesetz), verotuomioistuinlaki (Finanzgerichtsordnung) sekä työtuomioistuinlaki (Arbeitsgerichtsgesetz).
Oberverwaltungsgericht tutkii alemman oikeusasteen ratkaisut sekä oikeus- että tosiasiakysymysten osalta. Bundesverwaltungsgericht sen sijaan on luonteeltaan kassaatiotuomioistuin, ja se tutkii pääsääntöisesti vain oikeuskysymyksiä. Oberverwaltungsgerichtit ovat osavaltiokohtaisia, mutta Bundesverwaltungsgericht toimii liittovaltiotasolla ja se on toimivaltainen vain liittovaltion oikeuteen liittyvissä asioissa. Bundesverwaltungsgericht toimii lisäksi ensi asteena joissakin erikseen määritellyissä tapauksissa.