Valvontalautakunta ratkaisee asiat pääsään töisesti kolmessa kolmejäsenisessä jaostossa. Kuhunkin jaostoon kuuluu kaksi asianajaja jäsentä ja yksi asianajajakuntaan kuulumaton jäsen. Jaostojen puheenjohtajina toimivat lautakunnan puheenjohtaja sekä lautakunnan keskuudestaan valitsemat kaksi varapuheen johtajaa. Niin sanottua palkkioriita asiaa käsiteltäessä jaoston puheenjohtajana toimii kuitenkin aina jaoston asianajajakuntaan kuulumaton jäsen.
Mikäli asianajajan havaitaan menetelleen velvollisuuksiensa vastaisesti, valvontalauta kunnan on määrättävä asianajajalle kurinpidollinen seuraamus, joita ovat lievimmästä ankarimpaan lueteltuina huomautus, varoitus, seuraamusmaksu ja Asianajajaliiton jäsenyydestä erottaminen. Seuraamusmaksu, joka suoritetaan Asianajajaliitolle, on vähintään 500 euroa ja enintään 15 000 euroa.
Suoranaisten lisäkustannusten lisäksi on arvioitava sitä, mikä vaikutus uudistuksella olisi asianajopalveluiden yleiseen kilpailutilanteeseen. Mahdollinen kilpailun väheneminen olisi omiaan nostamaan hintoja, vaikka kustannukset eivät nousisikaan. Korkeat oikeudenkäyntikustannukset ovat jo nykyisin ongelma, eikä uudistuksen pitäisi johtaa niiden ainakaan vähäistä suurempaan nousuun.
Uutta olisi myös se, ettei Asianajajaliitosta kurinpidollisena seuraamuksena erotetulle henkilölle voitaisi myöntää laissa tarkoitettua lupaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut erottamisesta. Vastaava aika koskisi myös ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitettua luvan saanutta oikeudenkäyntiavusta jaa, jolta kurinpidollisena seuraamuksena on sittemmin peruutettu lupa.
Pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvussa säädetään telekuuntelusta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta. Luvun 6 a §:n mukaan tuomioistuimen on ottaessaan käsiteltäväksi vakituiseen asuntoon kohdistuvaa teknistä kuuntelua koskevan lupa asian määrättävä kuuntelun kohteena olevan rikoksesta epäillyn ja muiden kuuntelun kohteeksi mahdollisesti joutuvien etuja valvomaan julkinen asiamies. Luvun 6 b §:n mukaan julkiseksi asiamieheksi on määrättävä asianajaja tai julkinen oikeusavustaja.
Lain mukaan toimilupa on myönnettävä luotettavalle ja vakavaraiselle hakijalle, joka saa harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ilmoittaa tiedot perintätoiminnasta vastaavasta henkilöstä sekä kykenee huolehtimaan toimeksiantajan lukuun perittävistä varoista ja toimeksiantajaa ja velallista koskevien tietojen asianmukaisesta suojaamisesta.
Teknisten tehokkuusetujen saavuttamiseksi lautakunta voisi toimia jonkin olemassa ole van viranomaisen yhteydessä, ollen siitä kuitenkin erillinen.
Oikeudenkäyntiasiamiespalveluja tarjoavat useat erilaiset palveluntarjoajat. Palveluntarjoajiin kohdistuva valvonta on riippuvainen siitä, miltä palveluntarjoajataholta palvelu on hankittu. Palveluntarjoajilla ei myöskään ole yhteisiä ammatillisia ohjeita tai normistoja, jotka säätelisivät palveluntarjoajan käyttäytymistä ja toimintaa.
Oikeusapulain 8 §:n mukaan määrätyn avustajan on toiminnassaan noudatettava hyvää asianajotapaa. Lain 9 § kieltää avustajaa tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa panemasta toista henkilöä sijaansa ilman tuomioistuimen lupaa.
Menettely valvonta asioissa vastaisi nykyistä asianajajia koskevaa valvontamenettelyä. Myös luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin kohdistuvat valvonta asiat merkittäisiin julkiseen päiväkirjaan, ja ratkaisuista laadittaisiin julkinen ratkaisuseloste. Valvonta asian ratkaisuun olisi mahdollista hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen, joka jo nykyisin käsittelee asianajajista annetun lain mukaiset valitukset. Jatko muutoksenhaku Helsingin hovioikeudesta edelleen korkeimpaan oikeuteen edellyttäisi valitusluvan saamista.
Ehdotetussa muodossa uudistuksen ei voi da arvioida vähentävän kilpailua asianajo alalla ainakaan merkittävästi. Ehdotetun luvan saamisen edellytykset olisivat siinä määrin väljät, etteivät ne juurikaan estäisi alalle pääsyä. Luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille aiheutuvat kustannukset olisivat myös niin pieniä, etteivät ne estäisi vähäistä laajempaa asianajotoimintaa. Järjestelmä kuitenkin aiheuttaisi pienen kynnyksen, joka saattaisi karsia toiminnan ulkopuolelle sellaisia lakimiehiä, jotka mahdollisesti sivutoimisesti hoitavat vuosittain joitakin oikeuden käyntiasioita. Tällä ei kuitenkaan ole yleisen kilpailutilanteen kannalta juuri merkitystä.
Tältä osin yhtenä vaihtoehtona voisi olla hyvän asianajajatavan omaksuminen, mitä puoltaisi myös se, että sitä koskevat säännöt ovat varsin täsmentyneitä hyvää asianajajatapaa koskevissa ohjeissa ja oikeuskäytännössä. Toisaalta hyvä asianajajatapa on nimen omaan asianajajien ammattikunnan oma ammattieettinen säännöstö, kun taas nyt kyse on muista kuin asianajajista. Velvollisuus noudattaa hyvää asianajajatapaa merkitsisi eräänlaista asianajajien ammattietiikan monopolia. Hyvä asianajajatapa ei kaikilta osin myöskään soveltuisi muihin kuin asianajajiin ja muihin vastaaviin itsenäisiin lakimiehiin, esimerkiksi työ tai virkasuhteessa oleviin lakimiehiin. Lisäksi velvollisuudessa olisi se periaatteellinen ongelma, että hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet valmistellaan ja hyväksytään Asianajajaliiton piirissä.
Oikeuskanslerin valvontatehtävä yleisen edun valvojana liittyy sekä oikeuskanslerille kuuluvaan yleiseen laillisuusvalvontaan että Asianajajaliiton, jolla on välitön valvontavastuu jäseniinsä, valvontamenettelyyn. Jokainen voi kääntyä joko Asianajajaliiton tai oikeuskanslerin puoleen, jos hän katsoo, että asianajaja on laiminlyönyt velvollisuutensa tai menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti. Asianajajan itsenäinen asema heijastuu oikeuskanslerin valvonnan sisältöön siten, että oikeuskanslerilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta suoraan puuttua asianajajan työhön tai määrätä asianajajalle kurinpidollisia seuraamuksia. Jos oikeuskansleri katsoo hänelle tulleen kantelun perusteella olevan syytä epäillä asianajajan rikkoneen velvollisuuksiaan vastaan, hän siirtää kantelun Asianajajaliiton valvontalautakunnan käsiteltäväksi.
Rikosasiassa, jossa epäilty on pidätetty tai vangittu, henkilöä epäillään tai hänelle vaaditaan rangaistusta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuu kautta vankeutta, tai tällaisen rikoksen yrityksestä tai avunannosta siihen taikka jos epäilty on 18 vuotta nuorempi, epäillyn avustajaksi on määrättävä julkinen oikeusavustaja tai asianajaja. Erityisestä syystä tällaisessa asiassa avustajaksi voidaan määrätä muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö.
Asianajajista annetun lain 6 §:n perusteella Asianajajaliiton hallituksen on valvottava, että asianajajat esiintyessään tuomioistuimessa tai muun viranomaisen luona sekä muussakin toiminnassaan täyttävät velvollisuutensa.
Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi oikeudenkäyntiasiamiehen ja avustajan tehtävässään, samoin kuin tuomioistuimen määräykseen tai avustajanmääräykseen perustuvassa tehtävässä, velvollinen noudattamaan asiallisesti samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeus avustajat.
Asianajotoimistoissa työskentelevien muiden lakimiesten kuin asianajajien toimintaan kohdistuu samanlainen valvonta kuin asian ajajienkin toimintaan. Menettely perustuu hyvän asianajajatavan määräykseen, jonka mukaan asianajajan tulee erityisesti huolehtia, että hänen avustavat lakimiehensä noudattavat hyvää asianajajatapaa. Asianajotoimiston avustavaan lakimieheen kohdistuvassa asiassa menettelyn kohteena on avustavan lakimiehen toiminnasta vastaava asianajaja.
Perustuslaissa ei ole erikseen lueteltu esimerkiksi syytetylle kuuluvia erityisiä oikeuksia KP-sopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa lausutuin tavoin. Näiden erityisten oikeuksien katsotaan kuitenkin kuu luvan perustuslain takaaman oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin käsitteeseen. Nämä syytetylle kuuluvat erityiset oikeudet samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet turvataan perustuslain 21 §:n mukaan lailla.
Muihin palveluntarjoajiin voidaan lukea myös lakimieskoulutuksen saaneiden henkilöiden sivutoimenaan tarjoamat oikeuden käyntiasiamiespalvelut. Usein tällainen toiminta on kuitenkin pienimuotoista ja satun naista suuntautuen esimerkiksi sukulaisten ja tuttavien auttamiseen oikeudellisten ongelmien ratkaisussa joko ilmaiseksi tai vastiketta vastaan. Tällaisen palvelun määrästä ei ole saatavissa luotettavaa selvitystä, mutta tällaisen palvelun voidaan olettaa olevan yleisempää kuin lakimieskoulutusta vailla olevien henkilöiden edellä kerrotut palvelut.